10.6. Juhlavuosi - Katepalin yhteistyö 125 vuotiaan kauppiassuvun kanssa on kestänyt 70 vuoden ajan

Pitkän yrityshistorian takana on henkilöstö suurimpana voimavarana!

Katepal viettää juhlavuottaan. 70 vuoden matkaan mahtuu monia muutoksia ja erilaisia aikakausia niin taloudessa kuin rakentamisen trendeissä. Tätä matkaa emme olisi pystyneet tekemään ilman asiakkaitamme.

Katepalin vanhin rautakauppa-asiakas on ollut Perälän suku, joka on ollut Katepalin asiakkaana aivan ensimmäisestä vuodesta lähtien. Suvun tämän hetken vanhin Matti Perälä aloitti oman kauppiasuransa 18-vuotiaana nuorena merkonomina vuonna 1962 jatkaen suvussa kulkenutta elämäntapaa kauppiaana. Ensimmäinen Perälän suvun kauppa aloitti Toivakassa 1875 Albertiina ja Juho Perälän toimesta. Kauppatoiminta on jatkunut keskeytyksettä kaikkien vuosien ajan. Uuden polven kauppias Jussi Perälä jatkaa isänsä jalanjälkiä vaimonsa Minna Perälän kanssa.

Perälä on ollut Katepalin asiakas koko Katepalin historian ajan:
- Muistan pikkupojasta asti, että aina on ollut Katepalin tuotteet myynnissä. Alkuajan tuotteet olivat pääasiassa rullatavaraa, kolmiorimakatetta ja sen ajan tiivissaumakatteita. Tilaukset tehtiin Keskon kautta edustajalta tai jopa suoraan tehtaalta. Ennakko-ostoilla sai ehtoja enemmän, muistelee Matti Perälä Katepalin käytäntöjä jotka ovat jääneet mieleen tulevalle kauppiaalle.

Matti Perälä kiittelee sujuvaa ja pitkää suhdetta Katepalin kanssa. Ennätyksellisen pitkän yhteistyön taustalta Matti Perälä voi listata useita tekijöitä:
- Hyvän yhteistyön löytäminen on A ja O. Tässä kohtaa se tarkoittaa, että molemmilla on ollut sama päämäärä. Eikä yhteistyön aikana ei ole tullut säröjä.  Pitkälti kaikki perustuu sosiaaliseen yhteistyöhön, henkisiin voimavaroihin ja luottamukseen. Hyvän yhteistyön tärkeä osa on henkilökohtaiset kohtaamiset. Kaupanteon edellytys on aina ihminen ja kohtaamiset ovat hyvin tärkeitä. Ei ole pidetty myöskään Katepalia liian ahneena ja päinvastoin.

Matti Perälästä huokuu vahvasti ihmisten kunnioittaminen. Hän kertaa useasti, kuinka henkilöstö on ollut hänen suurin voimavaransa menestyksessä. Omaksi suurimmaksi saavutukseen Matti Perälä kertoo kasvun. Parhaimmillaan hänellä on ollut viisi rautakauppaa, lisäksi hänen henkilökunnastaan on kasvanut kauppiaaksi tai yrittäjäksi yli 10 henkeä:
- Henkilöstön rooli kasvaa koko ajan, osaava henkilöstö on valtava voimavara. Tärkeää kasvun kannalta on, että osataan valita oikeat henkilöt. Hyvän henkilökunnan löytäminen on jatkossa aina vain vaikeampaa. Koulutuksessa kaupallinen myyntikoulutus on tärkeä osa tulevaisuudessa onnistumista, digitaaliset välineet ovat vain apuväline. Sosiaalinen kanssakäyminen on todella tärkeää ja korostuu enemmän ja enemmän kaupankäynnissä, pohtii Matti Perälä kaupan alan suuntia.

Osaava henkilöstö on ollut vahvuus myös Katepalilla, lisäksi Katepal-tuotenimi on erittäin tunnettu. Matti Perälän mukaan Katepalin vahvuuksia on ollut aktiivinen yhteydenpito jakeluverkostoon. Ollaan osattu olla se aktiivinen toimija:
- Edustajat ovat läheisiä kauppiaiden kanssa, jopa kaverisuhteisiin saakka. Harvan teollisen toimittajan edustajista löytyy tälläisiä persoonia! Heittäytyjiä on vain vähän. Henkilöstö on ollut myös Katepalin voimavara. Edustajalla on ollut kyky johtaa asiat aina fiksusti, ei liian ärhäkkä eikä jäykkä. Kauppiaille on iso etu, jos on luotettava myyntimies. Ei olla ryöstölinjalla liikkeellä vaan kehitetään yhdessä yhteistyötä pitkäjänteisesti.

Lopuksi Matti Perälä haluaa vielä muistuttaa kaikkia yrittäjiä ja kauppiaita:
- Muistakaa kunnioittaa omaa henkilökuntaanne - se on tärkeintä pääomaa käytössänne!


Matti Perälän haastattelu Toivakassa 20.5.2019