23.6. REKRY | Kirjanpitäjän ja logistiikka-assistentin paikat auki

Katepal Oy on Suomen johtava bitumisten kateaineiden ja bitumituotteiden valmistaja Lempäälästä. Olemme kotimaisessa omistuksessa oleva perheyritys, jolla on 70 vuoden taakse ulottuvat perinteet suomalaisessa rakentamisessa. Tällä hetkellä Katepal Oy:n laatuun luotetaan Suomen lisäksi noin 20:ssä eri vientimaassa. Laadun lisäksi Katepal Oy on tunnettu pitkistä työurista ja luotettavuudestaan työnantajana, jota tukee avoin työilmapiiri, aito halu kehittyä ja mennä eteenpäin. Tällä hetkellä työyhteisössämme työskentelee n.90 Katepalilaista. Oletko Sinä seuraava?

KIRJANPITÄJÄ

Mistä työpäiväsi koostuvat?
Toimenkuvassasi vastaat itsenäisesti Katepal Oy:n kahden tytäryhtiön kirjanpidon kokonaisvaltaisesta hoitamisesta ja olisi hyvä, jos sinulla olisi myös kokemusta tilinpäätöksistä. Kirjanpitoa varten otetaan käyttöön uusi ohjelma, joten työsuhteen alussa olisit myös mukana tiedonsiirtoprosessissa. Edellä mainittujen vastuiden lisäksi toiveena on, että pystyt sijaistamaan myös emokonsernin kirjanpidon tehtävissä. Tarjoat omalla asiantuntemuksellasi, talousosaamisella ja asiakaslähtöisellä asenteella parasta mahdollista palvelua.

Lue lisää tehtävästä ja hae!

LOGISTIIKKA-ASSISTENTTI
Mistä työpäiväsi koostuvat?
Toimenkuvasi on laaja ja vaikka työhösi sisältyy rutiineja, niin päivien sisällöt vaihtelevat. Olet vastuussa mm. lähtevien kuormien vientipapereista, kohdemaita on Suomen lisäksi mm. Venäjä, Ruotsi, Norja, Viro ja Iso-Britannia. Pihaan ajaa päivän aikana useita rekkoja noutamaan tuotteita ja näiden lähetysten vientipaperit ovat vastuullasi. Myös varastokirjanpidollinen työ sekä ostolaskujen ja myyntitilausten käsittely ovat osa työpäiviesi kokonaisuutta. Olet osa tiimiä, jonka jokainen jäsen on oman alansa asiantuntija ja toivomme myös sinun kehittyvän sellaiseksi.

Lue lisää tehtävästä ja hae!