2.4.2020 LAHJOITUS VANHUSTEN RUOKA-APUUN | POSITIIVISIA KORONAUUTISIA

Teksti: Jorma Huovinen, Aamulehti 2.4.2020

Katepal osoittaa 5 000 euroa vanhusten ruoka-apuun Lempäälässä

Lempäälän kunta soittaa kaikille yli 2 000:lle yli 70-vuotiaalle kuntalaiselleen ja kysyy mahdollisia avuntarpeita.

Lempäälässä toimiva bitumisten kateaineiden ja bitumituotteiden valmistaja Katepal oy lahjoittaa 5 000 euroa vanhusten ruoka-apupalveluun kotikunnassaan. Katepalin markkinointipäällikön Johanna Kyllösen mukaan yhtiö on osoittanut vuosittain jonkin summan paikalliseen hyväntekeväisyyteen, jonka kohde on ratkaistu henkilöstön keskuudessa tehdyn kyselyn perusteella.
– Tänä vuonna käännyimme Lempäälän kunnan puoleen ja toivoimme heiltä apua kohteen valinnassa. Koronaviruksen takia erityisen avun tarpeessa ovat kotonaan asuvat ikäihmiset, sanoo Kyllönen.

Vuonna 2019 yhtiö lahjoitti vuosittaisen avustuksena Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle, mutta toimitusjohtaja Mikko Pellisen mukaan avustus kunnan sosiaalitoimen kautta apua tarvitseville tuntui tänä vuonna vaikuttavimmalta toimenpiteeltä.
– Lempäälän tehdas toimii tällä hetkellä vielä aivan normaalisti, mutta koronaviruksen etenemisestä ei ole tietoa, ja erityisesti meitä kiinnostaa merkittävimpien vientimaidemme Ruotsin ja Venäjän tilanne. Viennin osuus tuotannosta on reilusti yli puolet, sanoo Mikko Pellinen.

Suuri puhelinkierros on meneillään

Lempäälän vanhustyön johtaja Anu Kallio on mielissään Katepalin lahjoituksesta, joka on tarpeen viruksen jyllätessä.

– Olemme juuri tällä viikolla käynnistäneet suuren puhelinkierroksen, jolla pyrimme tavoittamaan kaikki yli 2 000 yli 70-vuotiasta kotonaan asuvaa lempääläläistä. Kysymme puheluissa muun muassa ruoka-avun tai terveyspalveluiden tarvetta. Myös mahdollista taloudellisen avun tarvetta tiedustellaan.

Yli 70-vuotiaita on Kallion mukaan Lempäälässä 2 674, mutta osa ikäihmisistä on jo tällä hetkellä muun muassa kunnan kotihoitopalveluiden asiakkaana.

– Kolme kunnan palveluksessa olevaa työntekijää soittaa nyt päivittäin yli 70-vuotiaiden listaa läpi ja tiedustelee tarpeita. Kunnan yhteydenottoa on kiitelty. Lempäälässä koetaan, että yhteyden saanti ikäihmisiin on tärkeää, etteivät huolet pääse kasautumaan ylipääsemättömiksi, sanoo Anu Kallio.

Katepal työllistää yli 90 henkilöä

Monikaan kotonaan asuva ei ole kovin halukas pyytämään apua kunnalta vapaaehtoisesti. Katepal oy:n edellisen tilikauden liikevaihto oli 38 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää Lempäälän tuotantolaitoksellaan runsaat 90 henkilöä. Katepal oy:n markkinointipäällikkö Johanna Kyllönen sanoo olleensa yhteydessä muun muassa Kiilto-yhtiöön vastaavan avun tarjoamiseksi kunnalle ja kuntalaisille.

Lue alkuperäinen juttu aamulehti.fi